Löysin "Posti palvelee" -sivut ja sieltä puhelinnumeron. Soitin 17:53 ja nauhoite vastasi, että asiakaspalvelu on avoinna 9:00 - 18:00. Heidän kellonsa vähän edistää. Mahdollisuutta sähköpostin lähettämiseen ei ollut: tai eivät ainakaan vastanneet siihen säädyllisessä ajassa (tät kirjoittaessani Postista soitettiin sähköpostiin liittyen: 6 päivän jälkeen). Soitin torstaina päivänä ja reilun puolentunnin jonottamisen ja ärsyttävän Postin mainostamisen jälkeen ystävällinen ääni vastasi. Hän kertoi saman, jonka olin jo netistä katsonut, että osoite oli virheellinen. Kerroin heille, että Louis'in kuittauksen mukaan osoitteeni oli ihan oikein ja aikaisemmat paketit ovat tuleet. Postin asiakaspalvelu epäili, että osoite on ollut oikea, muta minua ei ole tavoiteltu päivällä kotoa (ei tietenkään, kun olen töissä) ja sen takia pakettia ei voitu toimittaa. Miksi ei soitettu? Kukaan ei tiedä. Mitä oli tapahtunut ensimmäiselle pakettikortille? Kukaan ei tiedä.
Paketti on siis matkalla Saksaan ja Louis'ilta kerrottiin, että yleensä palautusten tuleminen kestää kolme viikkoa. Lupasivat kuitenkin laitta uuden paketin heti. Heiltä vastauksen saaminen sähköpostilla kesti kaksi tuntia ja Postilta kuusi päivää. Odottelen nyt uutta pakettia, jos se tällä kertaa tulisi perille.
Posti ilmoitti, että he eivät korvaa minulle mitään vaan minun pitää sopia korvauksesta Louis'in kanssa ja he hakevat korvausta Postilta. Saa nähdä joudunko maksamaan postikulut kahteen kertaan ja menetänkö tarjousalennukset.
Deauvillen korjaus siis siirtyi Pääsiäiseltä eteenpäin.
