Viime lauantaina tuli haettua mopo kotiin tuolta runsas 10 km päästä ja tänään oli eka oikea ajopäivä. Heitin lenkin Hankoon, kilsoja 80 ja mahtava keli ajella teiden ollessa 99% ihan kuivat. Kotimatkalla alkoi oikeata kättä palella, muuten ei mitään valitettavaa
Kirjoittaja Vempel-Ville » La Maalis 12, 2016 8:03
Asenna/asennuta siihen pärtsääs kahvanlämmitimet. Tuskin maksaa asennettunakaan 200 €a ja ongelma lievenee merkittävästi. Ja samalla myös ulkopuolinen virranulosotto sytkärin töpselillä, ellei jo ole. Mulla on se vasemmalla puolella ns. kaiuttimessa ja siinä olen nähnyt muillakin.
Ostin ton vuos sit huhtikuussa ja matkalla Riihimäeltä Tammisaareen hain Motonetistä kahvalämppärit. Eli käytössä ovat, mutta vaikka ovat täysillä niin silti pääsee palelemaan kädet välillä. Ja virran ulosotto on mulla vasemmassa tavarakotelossa, ei paras paikka mut oli jo ostaessa ja ihan toimiva systeemi
No niin, siitä se alkaa - ensimmäinen urhoollinen. Mulla on itse asetettuna rajana +5 astetta ja auringon paiste - tänään paistoi kyllä aurinko, mutta +1 varjossa. Ei riitä.
Eli käytössä ovat, mutta vaikka ovat täysillä niin silti pääsee palelemaan kädet välillä. Minulla Hondan alkuperäiskahvalämppärit ja kyllä ne kovimmalla teholla lähes polttavat käsiä. Kyllä asfaltit näyttävät ihan kuivilta, kun hiemankin aurinko paistaa. Että H-hetki lähestyy, ehkä baanalle jo maaliskuussa
No niin, ajokausi on korkattu. Tänään sellainen reilu 120 km etelä-Päijänteen ympäri, keli hyvä ja tiet lähes lumettomia. Kopsuontiellä oli muutamassa paikassa tie vielä koko leveydeltään jäätyneessä sohjossa mutta rauhallisesti ajaen ei mitään ongelmaa.
Edit:
Tänään 16.3 vielä reilu 100 km:n lenkki. Seuraava taitaakin mennä pääsiäiselle tai sen yli, sen verran kylmää on luvattu.....
No joo, hyvin passaisi kelin lämmetä myös keski- suomessa. Talven aikana maalasin tankin ja sivulaukkujen isomat reissu kannet saivat viime suven reissulla hieman osumaa, joitain pikku parannuksia tuli tehtyä, takaboxin selkä pehmike sekä tavarateline kannen päälle, parantaa rouvan viihtyvyyttä omaa viihtyvyytä paransin kahvalämppäreillä ja ronttosten eteen asensin tuuliohjaimet. Teukkavilleä hemmotelin keväthuollolla ventiilin säädöstä puunaukseen piti huolto sisällään. Ai miten tavarateline rouvan viihtyvyyttä parantaa....mahtuu meikit mukaan ja jotain turhuutta mitä nyt naisilla vaan pitää olla mukana.
Kirjoittaja Vempel-Ville » To Maalis 17, 2016 2:31
Se on ilimituuma. Viime vuonna olin siellä moottoripyörällä kumpanakin päivänä. Mutta riippuu keleistä. Huonoon keliin minä en lähde. Ajoin moottoripyörällä ensimmäisen kerran keväällä 1962. Minulla on vähän terveysongelomia. Saa nähdä löytyyko niihin ratkaisua ennen ajokauden alkua. Näillä näkymin Riigan ja Kirkkoniemen matka on vähintään uhanalainen laji.