Sinipiika kirjoitti:Joo, en minäkään kyllä varsinaista rengastyötä ajatellut itse tehdä - joskus nuorena tuli Ladan renkaita väännettyä pois vanteelta ja takaisin, sitten tulin järkiini.
Nyt vielä kun on NT:ssä on nuo aluvanteet, niin antaa "gummisuutarin" tehdä hommansa, tulee tasapainoituskin (toivon mukaan) tehtyä kunnolla.
Mutta mutta, kuten tuossa aiemmin jo todetaankin, niin kyllä minuakin kiinnostaa tuo tekniikan kanssa räplääminen senverta, että ihan puhtaasta mielenkiinosta ajattelin opetella tuon renkaan irtioton. Ilmeisesti joudun sen tekemään vaikeamman kautta kun ei ole tuota nostopöytää, vain (onneksi kuitenkin) sileä autotallin lattia. Katsotaan sitten.
Ei renkaan poisotto vanteelta ja uuden asentaminen mitään rakettitiedettä ole, hyvät työkalut kyllä auttavat asiaa mutta onnistuu aika vaatimattomissakin olosuheissa. Oikeastaan tarvitaan vain jonkinlainen paikka missä puristaa rengas irti vanteesta. Minulla se on autokatoksen pitkittäispallkki, pätkä kakkosnelosta ja rautakanki sekä vanteen alle suojaksi kolme kakkosnelosen pätkää. Kun rengas on puristettu irti voi vanteen suojata vaikkapa vanhasta muovikanisterista leikatuilla palasilla jotka laitetaan rengasraudan ja vanteen väliin. Renkaan voi liukastaa vaikkapa fairylla tai mäntysuovalla jos ei oikeaa vannerasvaa ole.
Itse asetan pyörän tallin lattialle parin kakkosnelosen päälle kun ei rengaspukkia ole tullut hankittua. Rengasrautoja tarvitaan vähintään neljä mieluiten kuusi. Itse käytän noin 20sm pitkiä IHK:n rengasrautoja ettei voimaa tule vahingossakaan käytettyä liikaa. Ne asetetaan tasavälein n. 15 - 20 sm renkaan reunan alle pystyyn ja toiselta puolelta rengas painetaan keskiuraan vaikkapa polvilla. Tämän jälkeen rengasraudat käännetään yksi kerrallaan, toiseta laidasta aloittaen, vaaka-asentoon - pään voi laittaa vaikkapa jarrulevyn alle - ja renkaan sivu on irti vanteelta. Sama toistetaan renkaan toiselle puolelle ja irti on.
Paikalleen laitto onkin helpompaa. Toinen sivu menee vanteelle, rasvattuna, yleensä aina painamalla se paikalleen niin että aloitetaaessa toinen puoli asetetaan keskiuraan. Toinen sivu taas menee parilla rengasraudalla kampeamalla paikoilleen kunhan pitää huolen että jo vanteelle noussut osa on keskiurassa. Normaalisti renkaan irroitukseen vanteelta ja uuden asentamiseen menee korkeintaan 10-15 minuuttia.
Tasapainoitus on helppo juttu, tarvitaan vain tasapainoituspukki, siis tällainen
http://www.motonet.fi/fi/tuote/381501/R ... notuspukki. Vastaavalla painottavat rengasliikkeissäkin, ainakin niissä joissa olen käynyt. Bemarin takapyörä on sitten juttu erikseen. Pyörä sovituskartioitten varaan akselille ja sen jälkeen pukin laakereille pyörimään. Koska painavin kohta pyrkii aina alaspäin niin odotellaan että pyörä on asettunut liikkumattomaksi ja sen jälkeen merkataan korkeimmalle jäänyt kohta johon liimataan tasapainoja, ne voi kiinnittää alkuun vaikkapa maalarin teipillä jotta saadaan selville kuinka paljon painoja tarvitaan. Kun pyörä jää paikoileen mihin asentoon se akselilla käännetäänkin on se tasapainossa.
Olen sitä mieltä että itse tasapainoittamalla saa paremman lopputuloksen kuin liikkeessä ihan siitä syystä että kotitallissa on enemmän aikaa tehdä huolellista työtä.