Sivu 1/1

Syksyn viimeinen ajelu

ViestiLähetetty: Ma Loka 03, 2011 4:40
Kirjoittaja wx163ak
Olin lauantaina käymässä Porissa sisareni luona suunnittelemassa ensi kesän matkaa, kun läheisellä tiellä meni kolme moottoripyörää aika vauhtia ja kuului saman tien mäjähdys. Laitoimme kengät jalkaan ja juoksimme lankomiehen kanssa katsomaan mitä kävi. :shock:
Ojassa oli 500:n Kawa romuna. Kuski vakuutti, että on kunnossa mitä nyt vasemman käden peukalo meni sijoiltaan. Hän oli mennyt oikealla kääntyvässä mutkassa kyljelleen, siitä ojan pohjalle ja kierinyt siellä, kun pyörä heitti voltit perässä. Kaverilla on suojelusenkeli mukana, kun ketään ei tullut vastaan, jalat oli kunnossa vaikka farkut oli kahdesta kohtaa rikki, ei osunut ihan vieressä olleeseen isoon kiveen eikä jäänyt pyörän alle. :roll:
Kuski väitti, että tuli vain 40 km/h ja osui tiellä olleeseen hiekkaan. Meidän arvio vauhdista oli reilusti yli 60 sekä emme huomanneet hiekkaa tiellä.
Pyörässä oli alla korpuiksi kuivuneet vanhat renkaat, jotka parin kilometrin ajon jälkeen eivät olleet ehtineet lämmitä viileässä säässä riittävästi. Kuskin vähäinen ajokokemus luultavasti edesauttoi tilanteen syntymistä. Kuski kertoi, että tarkoitus oli käydä viimeisen kerran tänä syksynä heittämässä lenkki. Vaikka oli säikähtäneen oloinen suunnitteli jo uuden pyörän hommaamista. :?

Syksyn viimeinen ajelu.

ViestiLähetetty: La Loka 22, 2011 6:57
Kirjoittaja pacific
Tervehdys pitkästä aikaa.Syksy on saapunut ja mietteet tulevassa ajokaudessa.Tämän tai paremminkin menneen kesän saldo 23.000 km. josta pc 800:lla n. 2500 km. ja Gold Wingillä hiukka rapiat 20.000 km. Niin kuten vihjaisin tuossa alussa että mietteet ovat ensikaudessa, tallissa on suureltaosin valmis peräkärry jonka olen suunnitellut Wingin perään kytkettäväksi. Vetokoukun ostin ja asensin jo keväällä joten tämä kärry on ollut mielessä koko kesän ja hautunut sekä hahmottunut pääkopassa koko kesän ajan.Kiersin kesän mittaan neljät kansainväliset kokoontumisajot, sieltä sai hyviä vinkkejä kärryn rakenteluun.Ensikaudella olisi tarkoitus kierrellä lappia joten kärry tulee tarpeeseen, mukaan on saatava teltta,sänky,tuoleja,kylmälaukku (12 v.), kalavehkeet,kaasukeitin,ehkä savustuslaatikko,vaatteita ym.ym.Näistä joutuisi karsimaan jotakin jos matkaan mielii ilman peräkärryä.Tätä kirjoitusta lukiessa voi tulla ajatus että hullun hommoo mutta ee maha mittää.Heitänpä tähän ajatuksen ja kysymyksen että onko kiinnostusta lähteä mukaan? Mikkihiiren kanssa on asiasta keskusteltu ajolenkkien lomassa. :roll: Olisko tässä mitään kehittelyn aihiota.Toinen projekti on meneillään Tootsissa Pärnun lähistöllä, asunto jota olen remontoinut pitkin syksyä, tarkoitus saada valmiiksi ensikesään mennessä joten se olisi hyvä tukikohta ajelureissuja ajatellen. Välttyisi majoituskuluilta.Tietenkin villeristit majoittuu ilmaiseksi no ehkä voisivat tarjota lenkiltä palattua oluen. Että näissä mietteissä oottelen talvea ja senmyötä tulevaa ajokautta. :lol:

ViestiLähetetty: La Loka 29, 2011 6:07
Kirjoittaja Raimo K
Aika hyvin on sulle tullut kilometrejä. :shock:
Viron reissuja on mulla ensi kesänäkin suunnitelmissa.

syksyn viimeinen ajelu

ViestiLähetetty: Ke Marras 09, 2011 6:11
Kirjoittaja pacific
Katsellaan jos saatais järjestettyä yhteisajelut Vironpuolella ensikesänäkin. Suunnitelmat voisi aloittaa joskus ensivuoden puolella. Majoituspaikka näyttäis valmistuvan ensikesäksi. Tulin Tootsista maanantai-iltana ja tarkoitus mennä takaisin niin pian kuin mahdollista.vessatilat käytännöllisesti katsoen valmiit,suihkuhuoneessa seinät pystyssä ja nurkkaus seinät ja palju ostettu.Keittiössä seinät valmiit ja kaapit asennusta vaille. Että kyllä se siitä.

ViestiLähetetty: To Marras 10, 2011 6:18
Kirjoittaja mikkokui
Mukavaa :!: Kaikki mennyt hyvin? Leppoisaa vuoden loppua.... 8) Mites peräkärry ? Onko "testiajo"enskesänä :)

Syksyn viimeinen ajelu

ViestiLähetetty: Pe Marras 11, 2011 3:13
Kirjoittaja pacific
mikkokui kirjoitti:Mukavaa :!: Kaikki mennyt hyvin? Leppoisaa vuoden loppua.... 8) Mites peräkärry ? Onko "testiajo"enskesänä :)
Kyllä kärryn testiajo jää ensikeväälle. maalaamattakin on mutta talvi on pitkä(ihan liian pitkä) :( joten on aikaa etsiä maalari.Itselläni olis vehkeet ja taito mutta tilat puuttuu. Jos jollakulla on tiedossa maalari niin voisi vihjaista siitä minulle. kärryn nostaisin pakun kyytiin ja kuljettaisin maalarin pakeille. Sen jälkeen olis vielä valojen kytkentä ym. viimmeistelyt. :roll:

ViestiLähetetty: Su Marras 20, 2011 4:02
Kirjoittaja Vempel-Ville
Olen kiinnostunut tuosta ajelusta tuonne Eestiin. En vain ole uskaltanut yksin lähteä. Kun olette tehneet päätöksiä ajankohdasta, niin jatkakaa viestiketjua ja laittakaa vaikka YV. Olen liikkunut Eestissä muilla kyydeillä, mutta en moottoripyörällä.

ViestiLähetetty: To Marras 24, 2011 11:52
Kirjoittaja Raimo K
Ehkä vähän aikaista ruveta vielä suunnittelemaan...
Mutta mulle käy vaikka jo toukokuu. :D

syksyn viimeinen ajelu.

ViestiLähetetty: Su Marras 27, 2011 9:19
Kirjoittaja pacific
Raimo K kirjoitti:Ehkä vähän aikaista ruveta vielä suunnittelemaan...
Mutta mulle käy vaikka jo toukokuu. :D
Kyllä varmaan kerkiää suunnittelut aloittamaan joskus ensivuoden puolelle. Yritetään löytää ajankohta joka kävisi mahdollisimman monelle. Kannattaa sitten avata oma osio kun aika on kypsä mutta tätähän voi itsekukin alkaa hahmotella mielessään, ennenkaikkea ajankohtaa.Viimekesänä oltiin Mikon kanssa heinäkuussa ja eiköhän se heinäkuu ole sellainen kaikkein yleisin kesälomakuukausi. Mutta kattellaan tuonnempana. :P

ViestiLähetetty: Su Marras 27, 2011 7:08
Kirjoittaja Vempel-Ville
En osaa vielä ottaa kantaa ajankohtaan. 19.4 alkaa Tartossa iso maatalousnäyttely. Tartu Maamess. Näkemistä olisi, mutta onko jo silloin keliä. Voi olla se heinäkuu ihan jees. Mulla nuo vapaiden saannit on vähän
miten on, vaikka olen eläkemies. Miten isoa porukkaa suurin piirtein suunnitellan. Jögeva Treffen olisi yksi OK -tapahtuma. Tai sitten vaan vapaata ajelua. Tuo bensan hinta nyt ei vaikuta toistaiseksi sitä eikä tätä,
siellähän selviää parilla tankillisella 2 x 19,7 l. Sillä pääsee jo 800 km. Ajaa Eestin päästä päähän monta kertaa. Sen verran on kokemusta matkan teosta, että hyvässä sunnittelussa kyllä pääsee "palkoille". Ja siks toisek matkan suunnittelu on hauskaa.