Kirjoittaja mara50 » La Tammi 16, 2016 5:47
Olemme tulleet vuoteen 1983. Turun Sanomissa oli pieni ilmoitus Maskussa myytävänä olevasta pyörästä, BMW R26. Eikun katsomaan. Maskun Humikkalan kylästä löytyi pajan pihalta ikäisekseen siisti 250-kuutioinen ykspyttyinen bemari, vuosimallia 1960. Hinta oli muistaakseni 3000 silloista markkaa, joka tarkastelun jälkeen oli sopiva. Kaupat tuli, ja pyörän lisäksi sain elinikäisen ystävän Jarmosta, joka pyörän mulle myi. Vuosien kuluessa tapasimme monet monituiset kerrat, sekä Humikkalassa että kotonani. Jarmon perhekin tuli tutuksi, samoin myös naapurissaan asuva Jarkko-veljensä. Jarmosta on jo aika jättänyt, rauha ja kunnia hänen muistolleen. R26 palveli kunnialla vuosia ja on edelleen omistuksessani, joskaan ei enää aktiivikäytössä. Museokatsastus on seuraava toimenpide, joka siihen kohdistuu.
26-bemu sai pyöräinnostuksen uuteen paloon. Sattuipa niin, että 1986 menin uuteen työpaikkaan, lääketehtaaseen nimeltä Farmos (nykyisin Orion). Vastapäätä oli MP-Salonen, jossa tuli poikkeiltua useasti pyöriä kuolaamassa. Samana vuonna (vai oliko -87) tuli markkinoille Suzuki Savage, yksimukinen, 650 cc. Salosella oli semmoinen ja syksyllä sovittiin kaupat, talvisäilytys tuli samaan kauppaan. Taisi olla maaliskuuta seuraavana keväänä kun ajoin Savagen kotiin, lämpöä oli plus 2 astetta celciusta. Hieno pyörä, ei mitään vikaa koskaan. Keväthuollot oli helppo teettää Salosella, reilua porukkaa ja sijaintikin ihanteellinen mun työpaikan vieressä. Savagessa oli joku paikka koneessa, joka oli periaatteellisesti heikko (en muista mikä, muistaako joku muu). Salosen Pesa tiesi tämän ja teki siihen erään keväthuollon yhteydessä tarvittavan kohennuksen. Hyvin pelaili, Savagella mentiin pitkälle 2000-luvulle.
Sitten tyttäreni ilmoitti tarvitsevansa moottoripyörän, sai sitten Savagen käyttöönsä. (kaikki pyöräni ovat muuten olleet mun ja poikani yhteiskäytössä). Olin siis ilman pyörää, ja äkkiä syntyikin ajatus isommasta pyörästä. Korpiahon Erkalta löytyi hienokuntoinen Suzuki Intruder 1400 cc. Saksan tuontipyörä, vuosimallia 1992. Samoihin aikoihin MP-Salonen muutti uusiin tiloihin hiukan kauemmas työpaikastani. Talvisäilytys- ja huoltopaikaksi tuli siten Erkka Korpiaho Racing Marttilasta, tätä valintaa ei ole tarvinnut katua. Huolellista työtä, mukava palvelu ja kohtuulliset hinnat; tää ei oo mainos vaan ihan totta. - Savage palautui sittemmin mulle takaisin tyttären käytöstä, ihan vahingoittumattomana. Ei ole aktiivikäytössä, mutta täysin kunnossa. Museokatsastus lienee läpihuutojuttu vuoden päästä. - jatkuu...