Sivu 1/3

Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: To Touko 28, 2015 10:18
Kirjoittaja Patukka
Oletan että veroa ryhdytään perimään vuoden -16 alusta, epäilin että jotain tällaista on tulossa jo silloin kuin ilmoitettiin moottoripyörien liikenteestä poiston muuttuvan samanlaiseksi autojen kanssa. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee vakuutukset jotka monella ovat vuodenaikahinnoiteltuja mikä tarkoittaa että talvikuukausilta vakuutusmaksupalautus tulee olemaan hyvin vähäinen. Mitä tulee perittävän veron määrään oletan että, mikäli verotuotto halutaan - poisluettuna mahdollinen liikennekäytöstä poisto joka on mahdollinen 1.11.2015 alkaen - edes kohtalaiseksi, se on jossain 300 - 600 euroa per ajoneuvo / vuosi ja luultavasti kuutiotilavuuteen sidottuna. Uskoisin myöskin sillä olevan vaikutusta onko pyörässä katalysaattori vai ei eli vanhempaa kalustoa tullaan, luultavasti, rankaisemaan enemmän.

Kuinka tämä tulee vaikuttamaan - jo pahasti hiipuneeseen - moottoripyöräkauppaan jää nähtäväksi. Samoin kuin se kuinka moni haluaa jatkossa pitää tallissaan useita moottoripyöriä. Yhtälöstä tulee vähintäänkin mielenkiintoinen.

Ainakin henkilökohtaisella tasolla uutinen aiheutti sen että suunnitelmissa ollut kaluston päivitys meni jäihin - ehkä pysyvästi. Kunhan selviää mikä on veron suuruus saattaa olla että täytyy siirtyä yhden pyörän taktiikkaan.


Lisäksi:

Uskoakseni VM:n logiikka veron suuruuden määrittelyssä ottaa huomioon että kalustoa poistetaan liikenteestä ajokauden ulkopuolella. Joten vero määritellään sen verran korkeaksi että tavoiteltu verokertymä saadaan niiden muutamien kuukausien aikana jolloin pyörät ovat liikennekäytössä. Toisin sanoen, jos tavoitellaan vastaavaa verokertymää kuin ympäri vuoden liikenteessä olevasta pienestä bensiinikäyttöisestä henkilöautosta maksetaan, karkeasti vaikkapa 150 € / vuosi, pitäisi pyörän ympärivuotinen vero olla karkeasti 30 - 50 euroa kuukaudessa eli 360 - 600 euroa vuodessa.
No, tämähän on pelkkää spekulaatiota mutta olettaisin että tuollainen euro per päivä voi olla lähellä totuutta.

Epäilen myöskin että vakuutusyhtiöt tulevat painottamaan kesäkuukausien hintaa vakuutusmaksuissa entisestään jottei liikennekäytöstä poistot vähentäisi vakuutusmaksutuloa merkittävästi.

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: To Touko 28, 2015 2:42
Kirjoittaja evil
50 miljoona pitäisi verolla kerätä. Jos se kerättäisiin ainostaan moottoripyöriltä, tekisi se päälle 200 EUR/kpl. Mutta muitakin kohteita tulee verotuksen piiriin mm.veneet ,rekisteröidyt mönkijät, ehkä moottorilla varustetut työkoneet. Aika näyttää paljonko tulee maksettavaa,ehkä samaa tasoa kuin autossa,jossa se on nyt 100-150 EUR/ v tavallisen rahvaan autoissa.

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: To Touko 28, 2015 6:16
Kirjoittaja wx163ak
Sehän tarkoittaa, että ansiotuloista tuleva veronkevennys siirtyy moottoripyörään eli tulos on aika plus-miinus-0 :|

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: To Touko 28, 2015 6:42
Kirjoittaja evil
Sehän tarkoittaa, että ansiotuloista tuleva veronkevennys siirtyy moottoripyörään eli tulos on aika plus-miinus-0
Siinähän sitä lisätään kansan työhaluja, kun käteen jäävä osuus hieman lisääntyy. Hiemanhan homma on tietenkin huijausta, saattaa todellisuudessa verojen ja lisääntyneiden elinkustannusten jälkeen todellisuudessa säästöön jäävä rahamäärä vähentyä.

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: To Touko 28, 2015 8:34
Kirjoittaja Raimo K
Kokonaisveroaste pysyy ennallaan. :mrgreen:

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: To Syys 01, 2016 10:20
Kirjoittaja Patukka
Iltalehti 1.9.2016:

6. Veneet verolle

Rekisteröidyt veneet ja kevyet moottoriajoneuvot pannaan verolle 1.5.2017 lähtien. Hallitus laskee verojen tuovan valtiolle vuosittain 50 miljoonaa euroa.

Jos Hesarissa väläytetty verotustapa, kertaluonteinen vuosivero ilman mahdollisuutta välttyä veronmaksulta ajoneuvo liikennekäytöstä poistamalla toteutuu niin kyseessä on puhtaasti omistamiseen perustuva vero. Autoissahan verovelvollisuus perustuu käyttöön mutta tässä luodaan veneille, moottoripyörille, moottorikelkoille ja mönkijöille puhdas kateusvero joka perustuu omistamiseen, ei käyttöön.

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: Pe Syys 02, 2016 9:04
Kirjoittaja Lattika
Victory 2015.JPG
Mopot verolle
Victory 2015.JPG (67.65 KiB) Katsottu 3332 kertaa
Kannattaa äänestää eduskuntavaaleissa !!!!!"Vain äänestämällä voit vaikuttaa !!!!!!!"

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: Pe Syys 02, 2016 11:54
Kirjoittaja Raimo K
Ja mikähän olisi se puolue, joka alentaisi veroja? Ilmeisesti ei mikään nykyisistä. :mrgreen:

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: Su Syys 04, 2016 1:28
Kirjoittaja mara50
Haluaisin, että koko Suomen mp-väki osoittaisi mieltään tämän asian tiimoilta mahdollisimman näkyvästi. Loin facebookkiin asiaa koskevan tapahtuman, sen teksti tässä:
Osoitamme että vastustamme hallituksen kaavailemaa moottoripyöräveroa. Lähdemme ajoon ensi lauantaina ja/tai sunnuntaina (10.syyskuuta ja 11.syyskuuta) iltapäivällä, pysähtyen tien varteen turvalliseen paikkaan klo 13, klo 14 ja klo 15 viideksi minuutiksi. Ajopaikan voi valita mistä tahansa Suomesta. Sanomaa tehostaa näkyvä lappu "Vastustan moottoripyöräveroa!". Tapahtuma jakautuu kahdelle päivälle ja useaan kellonaikaan, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua.
(FB:ssa https://www.facebook.com/events/629348953905784/ )

Hajautettu tapahtuma toimii paremmin ja on näkyvämpi kuin kokoontuminen esim. Helsinkiin.
Jakakaa tietoa, joka suuntaan!

Olen tiedottanut asiasta myös lehdistölle, saas nähdä kiinnostaako...

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: Su Syys 04, 2016 8:54
Kirjoittaja mara50
Julkaisin myös eräällä toisella mp-keskustelufoorumilla ylläolevan tiedotteeni moottopyöräveroa koskevasta mielenosoituksesta.Tulipa kärkeviä vastakommentteja. "Naurettavin ehdotus aikoihin - tuntuu oudolta seisoskella tien vieressä lappuja heilutellen - ei vaikuta enää mitenkään - minimaalinen huvivero, maksetaan pois", siinä päällimmäiset.

Kyllä löytyy kilttejä ja myötämielisiä motoristeja. Maksetaan vaan kaikki mitä pyydetään. Jospa lähetetään vielä ehdotuksia muista mahdollisista harrastukseemme kohdistettavista verotustoimista? Jos olisi hallitukselta sattunut jotain unohtumaan... :evil:

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: Ke Syys 07, 2016 9:03
Kirjoittaja Raimo K
No, tämä moottoripyörävero on vain yksi monien joukossa... :mrgreen:

Esimerkiksi ostin pari viikkoa sitten Villeen renkaat, valtiolle meni siitäkin 69,67 €. Ja vaimon autoonkin piti renkaat ostaa, valtiolle 94,84 €. Jostakin kumman syystä päättäjille (kautta aikojen) on muodostunut sellainen käsitys, että ALVia voi surutta nostaa, koska se ei tunnu missään. Kyllä nyt alkaa tuntua.

Japanissakin hallitus nosti laman takia ALVia, se oli ennen 6%, nyt 8% - Suomessa 24%.

Vuonna 2002 järjesti SMOTO kirjekampanjan moottoripyöriin kohdistuvan autoveron alentamiseksi. Kampanjassa lähetettiin sähköpostitse kirjeitä kaikille kansanedustajille ja se tehosi.

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: Ke Syys 07, 2016 9:40
Kirjoittaja Patukka
Raimo K kirjoitti:No, tämä moottoripyörävero on vain yksi monien joukossa... :mrgreen:

Esimerkiksi ostin pari viikkoa sitten Villeen renkaat, valtiolle meni siitäkin 69,67 €. Ja vaimon autoonkin piti renkaat ostaa, valtiolle 94,84 €. Jostakin kumman syystä päättäjille (kautta aikojen) on muodostunut sellainen käsitys, että ALVia voi surutta nostaa, koska se ei tunnu missään. Kyllä nyt alkaa tuntua.

Japanissakin hallitus nosti laman takia ALVia, se oli ennen 6%, nyt 8% - Suomessa 24%.

Vuonna 2002 järjesti SMOTO kirjekampanjan moottoripyöriin kohdistuvan autoveron alentamiseksi. Kampanjassa lähetettiin sähköpostitse kirjeitä kaikille kansanedustajille ja se tehosi.


Tämän vuoksi en enää ostakaan Suomesta mitään mitä täältä ei ole aivan pakko ostaa. Renkaat tulevat Saksata tai Britanniasta, muut tavarat sieltä mistä halvimmalla saa, Kiinasta, jenkkilästä, Romaniasta, Espanjasta jne. Viimeaikojen hankintoja ovat olleet puimurin takarengas, 180/55ZR17 hintaan 92,20€ Saksasta suoraan kotiovelle vastaava Suomessa noin 155€. Samaan härvilään Xenon muunnossarja briteistä 24,50 / 65,90. Näitä tulee vuoden mittaan sen verran että kyllä ainakin yhden jopa kahden pyörän verot saa maksuun. Suomalainen kauppiashan tässä kärsii mutta mitä väliä sillä on.... valtio saa kuitenkin veronsa moottoripyöristäni. Samoin lopetin moporeissilla pullakahvien oston, otan vain pelkän kahvin.

Auto menee liikennekäytöstä poistoon huhtikuun alusta syyskuun loppuun, silläkin yhden mp-veron maksaa. Polttoaineverokertymä taas takuuvarmasti vähenee...

Minulla kun ei ole taikaseinää josta voi repiä rahaa hallitusherrojen idioottimaisuuksiin. Tulojen summa on vakio ja tämäkin vero on 100% pois muusta kulutuksesta.

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: To Syys 08, 2016 11:23
Kirjoittaja Raimo K

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: Ma Syys 12, 2016 7:00
Kirjoittaja tornion 2012
Tämäkin vielä.

Re: Moottoripyörät verolle

ViestiLähetetty: Su Loka 09, 2016 10:56
Kirjoittaja Patukka
Näin tänään:

Veron suuruus tulee määräytymään iskutilavuuden perusteella, eikä kuten toteat, verolta välty poistamalla moottoripyörä liikennekäytöstä. Yksityiskohdat ovat kuitenkin valmistelussa, joten toivon todella, että siinä otetaan museopyöränäkökulma huomioon.

Hallitusohjelmaneuvotteluissa on päätetty, että vene- ja kevyiden moottoriajoneuvojen (moottoripyörät, mopoautot) verotuksella kerätään 50 miljoonaa ja tämä on todettu järkevimmäksi keräämismuodoksi. Jos kyseessä olisi päiväkohtainen vero, niin se saattaisi olla hyvin korkea. On parempi kerätä vero vuotuisena verona.

Veroa ruvetaan keräämään, koska valtiolle on tarve saada lisää verotuloja. Budjetin toimenpiteet tehdään työllisyysasteen nostamisen näkökulmasta ja talouden asiantuntijoiden mukaan silloin on viisaampaa verottaa omistamista työntekemisen sijaan.