evilvaikea on löytää sopivaa ajankohtaa ajosäiden suhteen
Tämä pitää paikkansa. Ongelman tekee, että Suomi ja Italia ovat niin kaukana toisistaan, että on vaikeaa löytää sopivaa ajankohtaa reissuun. Kaiken lisäksi vuodet ovat erilaisia. Jos lähtee aikaisin alkukesästä, Suomessa saattaa olla hyvinkin kylmää ja Italiassa jo lähes 30 astetta ja samoin on syksyllä. Syksyllä on usein myös sateisempaa.
VeskuElokuussa siellä vasta kuumaa onkin ja Euroopan lomalaiset liikkeellä justiin silloin.
Elokuun lopussa saattaa sää olla jo siedettävämpää. Jos lähtee elokuun puolivälin jälkeen ja menee Baltian ja itäisen Saksan kautta, niin ei siellä mitään mahdottomia ruuhkia ole ollut.
Vaihtoehdot ovat reissulle noin 1.6 - 28.6 tai 15.8 - 10.9. Kumpikin käy meille, joten mennään sen mukaan kuin muille sopii. Minulle sopii ajaminen kesäisissä ajovarusteissa (=ei coretex), jos lämpötila on alle 30 astetta. Niissä varusteissa sitten alle 15 asteessa ajaminen palentaa. Sateessakin voi mennä, kun ottaa sadehaalarin mukaan.