Wilin Villeilyt

Vapaata keskustelua aiheesta kuin aiheesta!

Wilin Villeilyt

ViestiKirjoittaja SirWili » Ma Heinä 25, 2016 10:59

Heps!

Olen tulokas foorumilla, sekä moottoripyöräilijänä yleensäkin. Hankin ensimmäisen moottoripyöräni tänä kesänä ja autotallin komistuksena on kohta kuukauden ollut lähes 14 vuotias Ville.

Olen harrastanut aikoinaan videokuvausta ja ajattelin tehdä youtube videosarjan seikkailuistani ja miksei myös kommelluksistani Deauvillen kanssa. Toistaiseksi taipaleeni murrosikäiseksi ehtineen Villen matkassa on ollut varsin siloinen, ajokelit ovat olleet hyvät ja pyörä on toiminut etujarrun toisen puolen palojen laahaamista lukuunottamatta moitteettomasti. Pyörä on joskus kaatunut ja käytön jälkiä näkyy, mutta tekniikka tuntuu toimivan varsin nikottelematta.

Pitemmittä puheitta läväytän katsottavaksenne ensimmäiset videoni, lisäilen tähän viestiketjuun videoita sitä mukaa kun niitä teen. Voitte seurata menoa myös suoraan tilaamalla youtube-kanavani, jolloin videot lävähtävät iloksenne/suruksenne suoraan verkkokalvoillenne sitä kautta.

-Wili

Ps. Asun Kokkolan seudulla, joten ajopätkät tulevat todennäköisesti painottumaan pohjanmaan lakeuksille. Syksyllä on suunnitelmissa käväistä Imatran ajoja seuraamassa ja palasin tänään Hangon reissulta, josta videota tulee myöhemmin.

https://www.youtube.com/watch?v=fstqxa2JF3o

https://www.youtube.com/watch?v=QsHVaTnAj4I
SirWili
 

Re: Wilin Villeilyt

ViestiKirjoittaja wx163ak » Ti Heinä 26, 2016 7:05

Lisäilepä vaan videoita niin katsellaan :P
Avatar
wx163ak
Site Admin
 
Viestit: 994
Liittynyt: Pe Syys 03, 2010 1:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Wilin Villeilyt

ViestiKirjoittaja SirWili » Ma Maalis 20, 2017 1:38

Hangon reissun videoihin en ole vielä päässyt kiinni, mutta väsäsin talven pimeinä iltoina kaksi videota viime kesän ja syksyn ajeluista. Toivottavasti pidätte.

Tarkoituksena oli matkata seuraamaan Imatran ajoja, mutta valitettavasti porukkamme seniorijäsenelle nousi jo alkumatkasta kova kuume. Pitäessämme taukoa Virroilla päätimme jättää reissun kesken ja palata kotiin. Videolla näkyvät pätkät on kuvattu paluumatkan aikana.

https://www.youtube.com/watch?v=eZ89pzieCVE

Pääsin kauniina syyspäivänä leikkimään hieman kuvauskopterin kanssa. Tuloksen näette seuraavassa videossa. Valitettavasti jouduin lisäämään pätkään musiikkia, koska kuvauskopterin kamera äänittää ainoastaan kopterin surinaa eikä kypäräkameran ääniraita soveltunut sellaisenaan ilmakuvien taustalle.

https://youtu.be/H62w5YDR5fc

Pikaisia ajokelejä!
-Wili
SirWili
 

Re: Wilin Villeilyt

ViestiKirjoittaja Raimo K » Ma Maalis 20, 2017 9:22

Mukavahan videoita on katsella, kun lämpömittari täällä näyttää -2,5 astetta varjossa.

Suunnilleen sama varustus oli mullakin kuusjapuolsatasessa, navigaattorina oli TomTom. Ja nelosvaihteella näköjään liikutaan, kun kierroslukumittarin ja nopeusmittarin neulat osoittavat samaan suuntaan.
Raimo K

To live is to ride, to ride is to live!
Avatar
Raimo K
 
Viestit: 966
Liittynyt: Ke Maalis 10, 2010 6:49
Paikkakunta: Turku, Finland


Paluu Yleistä keskustelua

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa